perjantai 10. marraskuuta 2017

Viikonloppu täynnä stressiä, huolta ja pelkoa. Mutta myös helpotusta.

Huh. Kun aiemmin kirjoitin ensimmäisestä neuvola-ajasta, jonka onnekseni sain samalle päivälle kun huoli keskenmenosta heräsi, ohjeistukseksi sain tarkkailla tilannetta ja jos vuoto yltyy, on otettava alkuviikosta yhteyttä jälleen neuvolaan. Onnekseni veren tulo on kuitenkin melkein kokonaan tyrehtynyt, eikä kirkasta verta ole tullut sitten neuvolapäivän jälkeen. Vanha veri poistuu varmaan luonnollista tietä vain pois (hyvin vähäisissä määrin). Huoli ja pelko ovat vallitsevia tunnetiloja, mutta rinnalle on noussut myös pientä toivoa – muutama päivä on kuitenkin mennyt hyvin ja raskausoireitakin on hiljalleen alkanut tulla. Tietty epämääräinen verenvuoto epäilyttää ja pelottaa, varsinkin, kun ultrallakaan ei vielä voinut varmistaa kaiken olevan hyvin.


Laskeskelin uudelleen mahdollista ovulaatiopäivää ja tulin siihen tulokseen, että vauvanalku on todennäköisesti tänään viikolla 4+6. Kun tein ensimmäisen hyvin hyvin haalean haamuviivatestin marraskuun alussa, se oli mahdollisesti ensimmäisiä päiviä, jolloin testissä oli mahdollista edes nähdä viivaa. Pienen googlauksen ja tilastojen etsimisen kautta huomasin, että useimmiten ensimmäiset haamut alkavat näkyä noin 9-11 päivää ovulaation jälkeen. Laskin varmuuden vuoksi ovulaation tapahtuneen 10 päivää ennen haamua, jolloin nyt raskaus olisi tosiaan viidennen viikon lopulla. Huoli helpotti senkin suhteen, sillä pieni koko toden totta voi johtua siitä, että olemmekin tosiaan vasta 5. viikolla. Huomenna alkaa kaiketi sitten se uusi viikko, jonka luulin alkaneen jo viikko sitten.

Ei ikinä pitäisi kyllä eksyä lukemaan mistään oireista erilaisilta foorumeilta ja palstoilta, sillä se herättää vain enemmän huolta ja epätoivoa. Se, että kaikki menisikin ihan hyvin, alkaa tuntua pienen pieneltä mahdollisuudelta. Kaiken on pakko mennä huonosti, sillä jollain tuntemattomalla kymmenen vuoden takaisessa nettikirjoituksessakin meni.

Kuten aiemmin olen miettinyt, raskautta ei todellakaan syyttä sanota odottamiseksi. Olen raskaana 5. viikkoa ja tuntuu, kuin se olisi kestänyt pienen ikuisuuden. Muutaman viikon aikana on käynyt läpi koko tunnepaletin jokaiset sävyt, vuodattanut kyyneleitä ilosta, onnesta, huolesta, epätoivosta ja pelosta. Olen polkenut hätäpäissäni saamalleni lääkäriajalle ja katsonut huolestuneena näyttöä, johon odotin ilmestyvän jotain. Mutta sainkin vain kuulla, että raskausviikkoja onkin vähemmän, eikä ultralla oikeastaan pystytä näin 5. viikolla sanomaan yhtään mitään (paitsi että tyyppi majailee kohdun sisäpuolella). Olen menettänyt yöuneni ja tarkkaillut tuskastuttavan paljon mahdollista verenvuotoa tai vuotamattomuutta. Tää matka on elämäni pisin matka jo nyt – ja se on vasta alussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uutta blogissa:

Vaihtoehdot

Kesäkuun jälkeen jännitetään ensimmäistä kertaa ikinä, onko meille tulossa maaliskuun vauvaa. Edellisellä kerralla tyyppi lähti kasvamaan en...