lauantai 6. tammikuuta 2018

Leino

Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että päädyn keskeyttämään raskauden. Kun avaa keskustelupalstan, eteen avautuu iso joukko mielipiteitä. Murhaaja, itsekäs, helvettiin joutuva. Samaan aikaan mietin, kuinka suututtaa, mitä tuntematon ihminen jossain sanoo.

Minä rakastan tätä pientä poikaa. Rakastan enemmän kuin mitään. Olen kasvattanut sidettä tulevaan pieneen ihmisen alkuun jo kolme pitkää kuukautta. Minä antaisin vaikka molemmat käteni, jotta voisin pitää tämän lapsen. Antaisin kaiken maallisen, jotta saisin syliini terveen pienen lapsen.

Rakkaan kanssa olemme puhuneet paljon. Itkeneet ja hymyilleet. Herätelleet toivoa siitä, että vielä tulee meidän aika. Vaikka en usko jumaliin enkä muihin ylempiin voimiin, en voi olla ajattelematta, etteikö tälläkin olisi jokin tarkoitus. Ainakin olemme huomanneet, että olemme valmiita ottamaan vastaan kolmannen perheenjäsenen. Näiden kahden päivän aikana olemme kasvaneet paljon pariskuntana. Me olemme vahvoja ja huomaamme, että selviämme.

Toivo ei silti poista surua ja rakkautta. Minä haluaisin niin kovasti sinut, pieni Leino-poika. Niin, nimen olimme jo päättäneet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uutta blogissa:

Vaihtoehdot

Kesäkuun jälkeen jännitetään ensimmäistä kertaa ikinä, onko meille tulossa maaliskuun vauvaa. Edellisellä kerralla tyyppi lähti kasvamaan en...