lauantai 6. tammikuuta 2018

NIPT

Rakastan sinua, pieni poikani. Ja nyt odotan, milloin vatsanpeitteen läpi työnnetään neula ja kuinka verikokeista saatu tulos vahvistuu. Haen lupaa Valviralta ja sitten sinut minulta viedään. Annan sinut pois. Synnytän sinut, vain antaakseni pois. Jokaiseen soluun sattuu, koska rakastan niin paljon.

Kolmisen kuukautta olen kasvattanut mielessäni ajatusta äitiydestä ja meidän yhteisestä tulevaisuudesta. Oikeasta perheestä, jossa olisi kahden sijaan kolme. Olen nipistänyt itseäni merkiksi siitä, ettei tämä vain ole unta. Nyt nipistän itseäni herätäkseni tästä painajaisesta.

Minä itkin kun näin sinut ensimmäistä kertaa ikinä, vaikkakin olit vain epäselvä hahmo mustan ruudun keskellä. Silti sinulla oli jo kovasti lyövä sydän ja pienen pienet kädet ja jalat.

Minusta ei tule äitiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uutta blogissa:

Kahdeksannen viikon pelot

Raskaana oleminen on ennen kaikkea pelottavaa. Syönkö tarpeeksi monipuolisesti? Onko siellä edes ketään? Onkohan tää märkä tunne mun ...