tiistai 9. tammikuuta 2018

Riskilukuja

Tuntuu etten haluaisi iltaisin nukkua. Yllättävää kyllä, uni tulee nopeasti, mutta aamut on vaikeimpia. Töihin lähteminen on vaikeaa, koska kaikki on vielä uutta ja ihmeellistä. Aloitin työt kaksi päivää sitten ja tuntuu, että tällä hetkellä päälle kaatuu niin seinät kuin katotkin. Tunnen valtavaa epäonnistumista, sillä on helpompi uppoutua miettimään kaikkea muuta kesken työpäivän.

Tänään hain infopaperit lapsivesinäytteenotosta, joka tällä hetkellä tuntuu maailman turhimmalta velvollisuudelta. NIPT-verikoe on 99,8 % tapauksista oikeassa. Todellako tuo 0,2 % pitäisi tässä vaiheessa kannustaa ja herättää toiveita pintaan. Ei, ei se herätä.

Aiemmista verikokeista ja niskapoimun paksuudesta tullut riskilukukin tuli, NIPT:n jälkeen tosin, eli sinänsä se on merkityksetön. Olisihan se riskilukukin tosiaan lopulta näyttänyt 1:9 riskiä. Veriarvot olivat täysin perseellään, samalla kun niskaturvotus ei ollut varmastikaan pahimmasta päästä. Eihän niskaturvotus yltänyt edes ns. "riskirajaan" saakka.

Luin, että aiempi trisomiaraskaus muodostaa kuin muodostaakin jonkinlaisen kohonneen riskin myös seuraavissa raskauksissa. Se voi uusia. Mitä jos joudun käymään seuraavankin kerran läpi kaiken tämän uudelleen? Itkettää. Silti me sovimme, että jatkamme ilman ehkäisyä keskeytyksen jälkeen. Minun on vaikeampi olla toiveikas, sillä tunteet käyvät edelleen ylitseni hetkittäin kuin aallot, jotka ovat jo kauan kasvattaneet voimaansa. Pidätän hengitystä. Selviän. Kyllä meillekin vielä onni kääntyy.Päällimmäinen tunnetila on turtuneisuus. Asiat sumenee ja aika juoksee päivässä aivan liian nopeasti eteenpäin. Ahdistaa painaa pää tyynyyn taas.

Miksi ei voisi olla vielä päivä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uutta blogissa:

Kahdeksannen viikon pelot

Raskaana oleminen on ennen kaikkea pelottavaa. Syönkö tarpeeksi monipuolisesti? Onko siellä edes ketään? Onkohan tää märkä tunne mun ...