torstai 11. tammikuuta 2018

Syyllisyys

Mieleen virtaa erilaisia ajatuksia, jotka isoksi osaksi tuntuvat kiinnittyvän syyllisyyden tunteeseen. Olisinko voinut jotenkin vaikuttaa tähän itse?

Join alkoholia silloin, kun hedelmöitys oli jo tapahtunut, mutta tikussa ei näkynyt vielä haaleintakaan viivaa. Aloitin foolihapon syömisen vasta raskaudesta kuultuani, en ennen raskautta (kuten suositellaan). Entäs ne kaikki makeat, epäterveelliset, suolaiset ruoat ja herkut (joita yritin jättää minimiin, mutta söin silti jonkin verran). Entäs lisäaineet? Entäs jos kasvissyöntini vaikuttikin asiaan jotenkin? Jos söin vahingossa liikaa jotain tai liian vähän jotain muuta?

On niin vaikea päästää irti syyllisyydestä, koska sattuma tuntuu liian epärealistiselta ajatukselta. Iän mukainen riski ei yltänyt edes promilleissa mitattaviin lukuihin. Jos olisin yrittänyt voittaa lotossa, en olisi arvannut numeroakaan oikein. Sattuma tuntuu liian kummalliselta ajatukselta, sillä niin niin monta kertaa olisi voinut sattua aivan toisella tavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uutta blogissa:

Pienet, selvät liikkeet

Viikon kuumottelin, ettei se saatana liiku. Ei liiku, ei tunnu mitään, ei tunnu miltään. Vatsakumpukaan ei juuri tunnu kasvavan. (Mitä jos ...