lauantai 10. helmikuuta 2018

Aborttiluvut ja ensisynnyttäjien luvut

Jälleen paikallislehdessä oli juttua siitä, kuinka naiset eivät lisäänny ja kuinka varsinkin me korkeasti koulutetut vain lykkäämme lasten tekemistä. (Tekeminen on maailman tyhmin sana. Kyllähän mekin miehen kanssa kovasti "tehtiin", mutta lopputulos oli mikä oli.) Akateemiset naiset. Ah, meidän parjattujen lapsettomien tai liian-myöhään-lapsia-tekevien ryhmä. Liian krantut valitsemaan itselleen miestä ja liian työorientoituneita ajatellakseen Suomen kansaa. Lukiessani tuota juttua, sisällä kuohuu. Milloin ihmeessä lapsista tai lapsettomuudesta on tullut asia, jota koetaan aiheelliseksi kommentoida ulkoa päin? Ymmärrän yhteiskunnan huolen, mutta haluaisin myös pitää lapsimäärän valinnan jokaisen perheen (naisen) omana asiana. En jaksa uskoa, että lehtijuttujen kirjoittaminen ensisynnyttäjien korkeammasta iästä todella vaikuttaisi mihinkään. Ihmiset eivät tee lapsia kaunistaakseen Suomen syntyvyyslukuja tai osallistuakseen niihin kuuluisiin synnytystalkoisiin.

Toinen juttu mikä tuntuu tällä hetkellä erityisen pahalta, on (nuorten naisten) aborttimäärien kauhistelu. Minä olen nyt koristamassa tuota tilastoa nuorena naisena. Minä olen nyt yksi niistä. Ja minä en ikinä ikinä ikinä haluaisi olla siinä tilastossa matkassa. Minä haluaisin olla mielummin siinä akateemisten "nuorten" synnyttäjien tilastossa. Nuorihan en sinänsä enää ole, vaan ihan aikuinen ihminen, mutta nuori kuitenkin verrattuna siihen kuuluisaan ensisynnyttäjien ikään ja vielä nuorempi verrattaessa akateemisten naisten ensisynnyttäjien ikään.

Päädyin aborttitilastoon, vaikka minun piti päätyä synnyttäjien tilastoon. Minä olen se, jota kauhistellaan aborttiluvuissa ja jota kauhistellaan lapsettomien naisten luvuissa.

Vielä keväällä itkin ilosta, kun minusta oli tulossa äiti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uutta blogissa:

Vaihtoehdot

Kesäkuun jälkeen jännitetään ensimmäistä kertaa ikinä, onko meille tulossa maaliskuun vauvaa. Edellisellä kerralla tyyppi lähti kasvamaan en...