maanantai 5. helmikuuta 2018

En malta odottaa että kehoni ja mieleni on ennallaan

Jostain syystä tuntuu inhottavalta odotella, että keho on ennallaan. Kuukautiskipumaiset pistokset muistuttavat jatkuvasti siitä, mitä ei haluaisi muistaa koko aikaa ja jokaisessa tilanteessa, töissä ja vapaa-ajalla, lenkillä ja netflixiä katsellessa. Töihin palaaminen sujui onneksi luultua kivuttomammin ja ensimmäinen päivä menikin nopeasti. Paluu arkeen tuntuu raskaalta, mutta myös helpottavalta. Arki tuo mukanaan rutiinit ja ajatuksia saa välillä viriteltyä muihinkin asioihin kuin viime keskiviikkoiseen keskeytykseen. Arkeen paluuta hidastaa kuitenkin vielä aamuiset heikotukset, mahassa tuntuvat pistokset ja vuotava veri. Odotan jo ensimmäisiä kuukautisia. Haluan kaiken jo tavalliseksi, ennalleen. Tai niin ennalleen kuin asiat tässä hetkessä voi vain palata. Toisinaan mielessä käy pelko kohtutulehduksesta. Asiat ovat vielä niin kesken.

Toisina hetkinä henkinen tuska tuntuu kivulta, johon ei tunnu auttavan mikään. Lohdutuksista huolimatta olo tuntuu niin kovin lohduttomalta. Yhtäkkiä huonoimpina hetkinä oloni on kuin pienellä lapsella, joka kaipaisi niin kovin paljon syliä, halauksia ja silitystä. Suurimman hädän keskellä ne kaikista primitiivisimmät tarpeet nousevat esille. Aikuisena, itsenäisenä ja jo itsenäistyneenä ihmisenä tuntuu, ettei olisi lupaa olla niin avuton, kyvytön ja kykenemätön; on seistävä suorassa ja pyyhittävä kyyneleet. Tottakai minä pärjään. Ja tottahan se on, ihmisellä ei ole kovin montaa vaihtoehtoa suuremmankaan tuskan keskellä. Pärjääminen voi viedä voimavaroja ja saada itkemään ja miettimään, miten ihmeessä jaksaa huomiseen päivään (voiko muka jaksaa!). Ja kuitenkin sitä herää aamulla ja huomaa, että selvisi. Tässä minä olen.

On huonoja hetkiä ja hyviä hetkiä. Toivottavasti joskus hyviä on enemmän kuin huonoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uutta blogissa:

Vaihtoehdot

Kesäkuun jälkeen jännitetään ensimmäistä kertaa ikinä, onko meille tulossa maaliskuun vauvaa. Edellisellä kerralla tyyppi lähti kasvamaan en...