sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Kuukautisten odottelua ja katseita tulevaisuuteen

Totta se on, että yhtäkkiä niitä vauvoja tuntuu olevan ihan kaikkialla. Ehkä se on myös tämä oma ikä – hiljalleen ihmisten tutkinnot alkavat olla takana ja osa on ehtinyt jo useamman vuoden olemaan työelämässäkin, jos ei ole valinnut tätä hieman pidempää tietä. Sitten niitä syntyy, pieniä ihmeitä. Olen niin järjettömän onnellinen jokaisen sellaisen puolesta, ketkä omansa saavat syliin asti. Samalla itsestä tuntuu pahemmalta kuin koskaan. Ei sen vuoksi, etten olisi onnellinen muiden puolesta, vaan siksi, että suru tunkee niin voimakkaana läpi kaikista iloisistakin tunteista.

Hiljalleen olen uskaltanut orientoitua uuden raskauden miettimiseen, kun kaavinnan jälkeen fyysinen olotila on parantunut huomattavasti ja voin jo hiljalleen alkaa odottelemaan kehon ensimmäisiä merkkejä hormonitoiminnan palautumisesta ennalleen. Ehkä muutamien viikkojen päästä jo kehoni muistuttaa minua sillä  jälkivuotoa mukavammalla verenvuodon muodolla. En muista, milloin olisin oikeasti odottanut näin innolla kuukautisia. Kuukautiset ovat aina olleet enemmän tai vähemmän matkassa kulkeva kuukausittainen riesa, jotka vain on siedettävä. Nyt tajuan, kuinka äärettömän tärkeää se on, jo pelkästään siksi, että voisi huomata kehon edelleen toimivan. Kuukautiset olisivat myös merkki siitä, että niiden jälkeen voi toivoa pienen ihmeen tapahtuvan. Ja vaikkei ihan vielä maaliskuussa, niin ehkä kuitenkin joidenkin kuukausien kuluessa.

Tämä elämänvaihe pitää niin paljon sisällään nyt vain odottelua, ja se tuntuu kieltämättä hieman turhauttavalta. Tiedän, että pitäisi keskittyä tähän hetkeen ja nauttia elämästä tässä ja nyt, mutta elämäntilanne ei tunnu sallivan tässä-ja-nyt-elämää. Minulla on niin kovin suuri into jo valmistua ja saada vihdoin paperit yliopistolta. Minulla on niin kovin suuri into jo päästä yrittämään uutta vauvaa. Jos tässä jotain positiivista on, niin ainakin tulevaisuus näyttää olevan täynnä mukavia asioita, joita voi nyt odottaa. Vaikka vuosi 2018 alkoi ikävissä merkeissä, minä ihan todella uskon, että loppuvuosi tulee olemaan parempi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uutta blogissa:

Kahdeksannen viikon pelot

Raskaana oleminen on ennen kaikkea pelottavaa. Syönkö tarpeeksi monipuolisesti? Onko siellä edes ketään? Onkohan tää märkä tunne mun ...