lauantai 3. maaliskuuta 2018

Maaliskuu

Taas on päiviä kulunut. Näin viikonloppuisin tuntuu, etten väsymykseltäni jaksaisi tehdä muuta kuin nukkua. Ja nukkua. Ja nukkua. Huomaan, että kaikki ei ole ihan ennallaan vielä, vaikka sinänsä arki ja elämä tuntuukin sujuvan omalla painollaan. Ahdistus saa helpommin kiinni ja puristaa ikävästi keuhkoja kasaan, jos kaikki ei menekään aiemmin totutulla turvallisella rytmillä ja rutiinilla. Paha olo tuntuu pysyvän poissa niin kauan, kun ei tarvitse pysähtyä miettimään liikaa mitään. 

Mutta minua lohduttaa se, että kevät on jo täällä. Maaliskuu. Tuntuu, etten jaksaisi odottaa kesää. Ja haluan vauvan. Me haluamme. Haluan valmistua. Haluan kotiin. Haluan työpaikan kodin läheltä.

Haluaminen tuntuu loputtomalta, vaikka yleensä olen ainakin yrittänyt olla tyytyväinen tähän hetkeen. Nyt en edes yritä. Kaikki on niin pahasti vaiheessa, että välillä tuntuu, etten kestä – en ihan oikeasti kestä. Heittäydyn ajan vietäväksi ja toivon, että pystyn pidättämään happea kesään saakka. Luulisin, että sitten voisin taas hengittää. 

Voisin tehdä raskaustestin ensiviikon lopulla, jos kuukautisia ei ala kuulua. Ihan vain koska olen utelias. En jaksa uskoa ihmeeseen, mutta haluan varmistuksen asialle. Olenhan minä edellisestä raskaudesta jo oppinut, että joskus se epätodennäköinenkin muuttuu todeksi; kai se pätee joskus myös hyvässäkin. Vielä sitä testiä olisi turha tehdä, negatiivista se näyttää, kasvoi siellä mahassa jotain tai ei. Liian vähän päiviä välissä, että tikkuun kahta viivaa ilmestyisi. 

Mutta on minulla jotenkin luottavainen olo, että viimeistään etäsuhteilun päätyttyä minä siihen tikkuun sen plussan saan tehtyä. Ehkä ei kannattaisi olla näin luottavainen, mutta olenpahan silti. Joten, olisi jo kesä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uutta blogissa:

Vaihtoehdot

Kesäkuun jälkeen jännitetään ensimmäistä kertaa ikinä, onko meille tulossa maaliskuun vauvaa. Edellisellä kerralla tyyppi lähti kasvamaan en...