sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Suru

Suru on kulkenut matkassa nyt joitakin kuukausia. Se ujuttaa lonkeroitaan elämääni yhä erilaisin tavoin. Se satuttaa, se hoivaa, se tuntuu kylmältä ja se tuntuu kuumalta. Tänään suruni on ollut kaipausta. Tänään suruni on tuntunut tyhjyytenä kohdussa, vailla potkuja olevana vatsana ja kehona, joka edelleen tuntuu olevan toipumassa. Suru on läsnä tänään, mutta ehkä taas vähempänä jo huomenna. Suru on joinakin päivinä niin sakeaa, että hetkittäin se sumentaa koko näkökentän. Ja sitten se taas siirtyy sivuun, jää asuttamaan pelkkää vierashuonetta.

Äitienpäivästä on tullut päivä, joka tuntuu tänä vuonna vääryydeltä. Haluaisin voida iloita kaikkien niiden äitien puolesta, ketkä saavat pitää syleissään niitä omia pieniä. Haluaisin voida iloita niiden kaikkien äitien puolesta, joiden pienet vielä odottavat kohdun suojissa vielä, turvassa.

En olisi uskonut, että suru on edelleen näinkin voimakas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Uutta blogissa:

Vaihtoehdot

Kesäkuun jälkeen jännitetään ensimmäistä kertaa ikinä, onko meille tulossa maaliskuun vauvaa. Edellisellä kerralla tyyppi lähti kasvamaan en...